Kennel Aamuhallan

Niina Rintala, Alajärvi

+358 44 284 4100

vinpotar@gmail.com

PYRY

pyryistuu.jpgS. 10.6.1995

†  8.10.2010

X-rotu (collie, suomenlapinkoira, saksanpaimenkoira + muita)

Omistaja: Niina Rintala, Alajärvi

 

Pyry oli perheemme ensimmäinen koira, joka opetti minua toimimaan koirien kanssa. Kolmevuotiaana Pyry ei osannut kuin istua, mennä maahan ja antaa tassua - muuta emme sille ymmärtäneet, emmekä osanneetkaan opettaa. Jossain vaiheessa sitä sitten tajusimme, ettei näin voi jatkua ja lähdimme Pyryn kanssa koirakouluun opettelemaan arkitottelevaisuutta sekä hihnakäyttäytymistä. Innostuimme kovasti tokosta sekä agilitysta, mutta ikävä kyllä 90-luvun loppupuolella sekarotuisilla ei vielä ollut sellaista asemaa harrastuskoirana kuin nykyisin ja me nuoret koirankouluttajat kyllästyimme koiran aliarviointiin sekä inhottaviin mulkoiluihin kanssaharrastajilta. Jatkoimme kuitenkin kotona harrastamista omaksi iloksi ja usein kesällä kotipiha olikin täynnä jos jonkinlaista itsekyhättyä agilityestettä sekä suksensauvoja rivissä. Talvisin aktiviteetteihimme kuuluivat vetolenkit koira valjastettuna potkukelkan eteen, josta lapinpoikamme pitikin kovasti.

Pyry jäi vanhempieni luokse, kun muutimme Janin kanssa omaan kotiin, mutta seurasi parin vuoden päästä perässä, kun tahdoin tarjota vaarille lokoisat eläkepäivät perheen keskellä. Pyry-vaari sopeutuikin laumaelämään aivan loistavasti, olihan se aina ollut hyvin koirasosiaalinen poika. Nuoruudenvuosina Pyryn kanssa yhteisiin harrastuksiimme kuuluivat myös Match Showt ja monta kertaa kotiin tultiinkin palkintojen kanssa. Olipa Pyry mukana sekarotuisten SM-näyttelyssä Tuurissa vuonna 2004 ollen Veteraaniurosten 2. saaden KP:n sekä paras uros-kehässä sijoittui viidenneksi. Tuosta Pyryn viimeisestä esiintymisestä meillä onkin tallessa myös pojan saama arvostelu, jossa sanotaan seuraavaa: "Hyvä yleisilme. "Rotuun" :) sopivat korvat. Hyvä turkki. Hyvät liikkeet."

Pyry-vaari sai elää pitkän elämän terveenä ja nuorekkaana, kunnes sitten vanhuus otti vallan syksyllä 2010 ja vaari nukkui ikiuneen 8.10.2010 jättäen jälkeensä paljon kauniita muistoja.

 

pyryseisoo.jpg